sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lisää tekeleitä joulumaratooniin

Joulumaratoonin kahdeksas haaste on Suklaakortti.

Mun kortista puuttuu suklaalevy, kun ei kotoota löytynyt eikä ollu kauppaankaan muuta asiaa tänään.

Mutta tälläinen nyt tällä kertaa:


Ja sisältä:

Sitten yhdeksäs (salama) haaste on pullokortti.
Tälläisen sain aikaiseksi:


perjantai 26. lokakuuta 2012

Tulitikkurasioita

Koukussa kortteihin sivustolla, joulumaratooni ryhmässä oli 7. haaste tulitikkurasia.
Siellä oli hienoja töitä esillä ja päätin itse kokeillä tätä vaikeinta.
Ohjeita en löytänyt mistään, joten otin omat mitat käyttöön.. Muutama meni pieleen mutta sit alkoi sujua ja tein näitä tulitikkurasioita peräti kolme kappaletta ja lisää aion tehdä myös, koska ajattelin jaella näitä joululahjoiksi sukulaisille.. Kun en jaksa muuten pähkäillä mitä ostaisin.. Eikä pahemmin olisi varaakaan kaikille ostella. Valitettavasti. :/

Mutta tässäpä nämä rasiat.
Jätin yhden kuvaamatta, koska se epäonnistui hieman.. Ei toi kolmaskaan ihan täydellinen ole, koska mä tykkään vallan tehdä kakspuolisella teipillä nää paperikiinnitykset ja tottakai se teippi pääsi sitte just loppumaan kun näissä pääsin vauhtiin, joten piti käyttää liimaa tossa viimeisessä.
En tiedä mikä siinä on, mutta ainakun alan liimalla sählätä noiden papereiden kanssa niin paperit vetää ihan kuprulle. Laitanko kenties liikaa vai mikähän siinä on?

Täytyykin painua jokupäivä kenties nettiostoksille askartelukauppaan ja tilata vähän materiaaleja! :) 



tiistai 23. lokakuuta 2012

Magnoliakortti

Ostin eräältä kortteilijalta itselleni uuden magnolia leiman. En ole koskaan aiemmin nähnyt tätä leimasinta missään.

Kiva värittää kun ei ole semmosta pientä piiperrystä.

Tein kortin Askartelutaivaan magnoliahaasteeseen, jossa pitää tehdä taustapaperi itse. 


It's all about the vintagessa namua!




Klikkaa kuvaa! Pääset namuun! :)

- Jaana

tiistai 16. lokakuuta 2012

Joulukorttia pukkailee

Tein tälläsen joulukortin askartelutaivaan joulukortti haasteeseen.

Olen värittänyt kuvan Distress Ink musteilla, käyttäen vesisäiliösivellintä. :)
Olen muuten aivan ihastunut taas tähän Distress Inkkeillä värittelyyn, koska minusta se on nopeampaa kuin tussien kanssa värittäminen. Ja pelkillä perusväreilläkin pääsee ihan hyvin alkuun! :)

Kortissa on taustapapru taas tehty itse. Stanssasin myös uusilla stansseilla vähän kiekuroita ja lehtisiä ja ne ovatkin korteissa tosi kauniita. Olen ihastellut muiden korteissa näitä ihania kiekuroita ja vihdoin sain itsellenikin semmoisen stanssin! 


maanantai 15. lokakuuta 2012

Jouluinen rasia

Koukussa kortteihin sivustolla on menossa joulumaraton..
Kolmantena haasteena aiheena on teerasia.

Ohjeen tähän helppoon rasiaan löydät TÄSTÄ





sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Arvonta Suoritettu

Arvonta on nyt päättynyt ja suoritin arvonnan tyttäreni Nellan kanssa.

Onnettaren suosikki on :

Sartsa !!! :)


Laitathan mulle sun yhteystiedot sähköpostilla askarteluhuone@gmail.com ,
niin saadaan palkinto matkaan.

Onnea paljon Sartsalle ja kiitos kaikille muillekkin osallistujille!
On ihana lukea teidän antamia kivoja kommentteja ja aivan ihana tietää, että minunkin sivustoltani on ihmiset saaneet vinkkejä ja inspiksiä!  :)

- Jaana

tiistai 9. lokakuuta 2012

Heppakortti

Askartelutaivaan Magnoliahaasteessa on käynnissä Bingo! 


Minun korttini haasteeseen tein rivillä Tagi - Pitsi - Niitti

Kuva on väritetty vesivärisiveltimellä käyttäen Distress Ink musteita. 
 

Muistakaahan arvontani joka on vielä sunnuntaihin asti käynnissä.
Arvontaan pääset TÄSTÄ

- Jaana

perjantai 5. lokakuuta 2012

Joulukortti #1 / 2012

Ensimmäinenvuoden 2012 joulukortti;


Tausta on taas itsetehty. Distress Inkkejä ja taustaleimasinta käyttäen. 
Kuuset olen saanut joltakin kortteilijalta :) Ne käsittelin Distress Ink Vintage musteella, levitin kimalletta päälle ja helmiä. 
Lumihiutale on myöskin joltain saatu. Siihen vain helmiä. 
Ja kukkarykelmä.

Osallistuin tällä kortilla askartelutaivaan joulukortti haasteeseen. :)